ED Redberry



















Maku

Tämä on jo limua, ellei melkein mehua.

Maku on normaalia EDiä miedompi, eli hyvinkin mieto. Happojakin on alkuperäistä vähemmän, eli ei melkein ollenkaan. Oikeastaan limukin on tätä hieman voimakkaampaa.

Nimensä mukaisesti tässä on selkeä marjaisa maku. Mene sitten sanomaan, onko tämä punaherukkaa, kirsikkaa tai jotain, oikeastaan niitä muistuttavia aromeja.

Uusi marjaisa ilme menee edeltäjänsä ohi. Juoman mietoudessa mennään niin paljon tyypillisen energiajuoman ohi, että hyväksyn jo sen.

Periaatteessa propsit sille, sillä jos aletaan juomaa muuttamaan, niin muutetaan kunnolla. Ei siltä väliltä. Tässä se tehtiin kunnolla.

Marjaisuus on parempi tässä, kuin Red Devilissä.

8.6 / 10

Hinta
EDin muovipulloversioissa on hieman enemmän juotavaa, ja hintaakin. Tämä maksaa noin 2,20€ /50cl = 4,4€ /litra. EDin norm. version tölkkiversiossa on 44cl ja hintaa 2,10€. Litrahinnassa tämä alittaa kuitenkin tölkkiversion.

Hintalaatusuhde on hyvä.

8.5 / 10

Ulkoasu

Mitä ulkoasuun nyt sanoisi, kun tämä on läpinäkyvä muovipullo, jonka ympäri menee lappunen. No, muovipulloksi tämä on ihan normaalitasoa. Ja tölkithän päihittävät muovipullot.
Ulkoasusta ei siis sen kummempia plussia heru.

6.5 / 10


Lopputulos

  • Hyvin mieto, mehun/limsan kaltainen voimakkuus, marjainen aromi pääosin onnistunut
  • Melko halpaa, ja hintalaatusuhde hyvä
  • Muovipullo tölkin sijaan

ED

EDillä on kolme erilaista energiajuomaa. Onnistuuko se yllättämäään jo heti kättelyssä, vai täytyykö toivoa, että uudemmat versiot nappaavat?












Maku
Juoma on hyvin mieto, ja sitruuna paistaa läpi selvästi.

Hapot eivät ärsytä kieltä lähes ollenkaan, eikä edes sitruunainen maku ole voimakas.
Älkää ymmärtäkö väärin, mausta tulee mieleen tiskivesi.

Maun ilmettä saattaisi kuvata sana "limsamainen". Sitruuna ei ole energiajuoman kaltainen sitruunan maku, vaan astetta aidompi.

ED on ehkä liiankin laimeaa ja mietoa, joten voimakkuuden lisääminen ei olisi pahasta.

7.4 / 10

Hinta
Tölkille tulee hintaa noin 2,10€ /44cl = 4,8€ /litra. Litrahinta menee siis Red Bullin ja Tehon väliin.
Hintalaatusuhde on tyydyttävä.

7.8 / 10

Ulkoasu
Ulkoasu on tyylikkään yksinkertainen. Punainen logo sopii hyvin mustanharmaaseen taustaan. Tuoteselostus, tosin, on suttuinen.

8.3 / 10

Lopputulos

  • Maku on hieman liian laimeaa minun makuuni, mutta suosittelen silti kokeilemaan.
  • Hyvin mieto, sitruunainen maku
  • Hintalaatusuhde tyydyttävä, litrahinta korkeampi kuin Red Bullin, alhaisempi Tehoon verrattuna

Teho Light

Kuten arvata saattaa, Teholtakin löytyy light-versio, jossa on vähemmän sokeria. Onnistuuko Teho säilyttämään nahkansa kevyemmän puolensa avulla?













Maku
Light-version hapokkuus voi muistuttaa alkuperäistä siten, että hapot täyttävät taas puolet mahalaukusta. Marjaisa säväys on poistettu, enkä oikein tiedä, mitä on jätetty tilalle.

Aspartaamin, tai minkä lie, myötä mausta on hävinnyt Se Kaikki, kun katsotaan energiajuomia yleisesti. On haastavaa kuvailla, mitä maku muistuttaa, mutten suosittele Teitä ottamaan siitä selvää. Ette menetä mitään.

Siis... Tämä on kuraa. Kuraa, josta ei saa minkäänlaista hyvää irti, ja joka pitää väkisin juoda loppuun.

3.0 / 10

Hinta
Light-versio maksaa luonnollisesti saman verran kuin normaali Teho, eli 1,75€ /33cl = 5,3€ /litra. Hintalaatusuhde on erittäin heikko.

5.5 / 10

Ulkoasu
Ulkoasu on sentään onnistunut, ja se on jopa hienompi kuin alkuperäinen Teho.
Värityksessä on selkeä linja, eikä tekstissä ei ole valkoista reunaa.

8.3 / 10

Lopputulos
Tätä juodessa herää kysymys, onko tätä testattu ennen sen myymistä, vai onko testaajilla ollut flunssa?

Ostaisinko uudelleen: En. Siinä vain menisi 1,75€ täysin hukkaan.
  • Maultaan kuraa, joka pitää juoda loppuun vain, ettei menetä rahojaan
  • Hinta hyvin korkealla makuun nähden
  • Ulkoasu tyylikäs, alkuperäistä Tehoa hienompi

Teho

Teho on täysin suomalainen energiajuoma, joka kilpailee mm. Batteryn ja EDin kanssa herruudesta. Kumpi voittaa? Tai kumman pitäisi voittaa?














Maku
Tehossa on marjanmakuisia piirteitä, kenties karpaloa. Marjaisuutta ei tosin ole yhtä paljon kuin Red Devilissä.

Teho on maultaan ja koostumukseltaan hyvin epämääräinen, lähinnä hapokkuuden vuoksi, joka ei jää "pistelemään" kulauksen jälkeen, vaan katoaa heti. Epämääräisyyden ehkä ymmärrät, kun olet maistanut tätä. Hapokkuus täyttää kumman paljon.

Jos yhdellä sanalla pitää juomaa kuvailla, niin se olisi "epämääräinen". Se on selkeä miinus, sillä juoman makulinjan pitää olla selkeä(mpi). Eri asia joissain viineissä, mutta energiajuomissa... Ei?

Pisteet siis nousisivat korkeammalle, jos tämän maussa olisi selkeä linja.

Jos plussia pitäisi mainita, niin tästä ei jää limaista jälkimakua.

6.0 / 10

Hinta
Litrahinta on samoissa lukemissa Red Bullin kanssa, 1,75€/33cl = 5,3€/litra. Ei siis ole budjettikamaa, vaan pyörii normijuoman alueella. Hintalaatusuhde on heikko.

6.4
/ 10

Ulkoasu
Ulkoasussa on ihan jees idea. Tosin se kaipaa hieman lisää syvyyttä, jonka esim. Spam on hoitanut hyvin. Ja no, ehkä Lidlinkin juoma voitaisiin ottaa esimerkkinä syvyyden ideasta. "Teho"- ja "Energiajuoma"-logot ovat pelkistettyjä/yksinkertaisia, jotka sopivat tyyliin. Niiden ja panttimerkin ympärillä on valkoinen, hieman epäsiisti rajaus. Se voitaisiin poistaa, sekä syvyyttä lisätä. Pääasiassa, tylsästi sanottuna, melko hieno.

7.8 / 10


Lopputulos
Maussa on hieman marjaa, ehkä karpaloa, joka ei pääse piristämään juomaa hapokkuuden tekemän tunkkaisuuden takia. Ulkoasu kaipaa syvyyttä enemmän, mutta ideana toimii.

Ostaisinko uudelleen: En. Tämä on omaperäistä, mutta huonolla tavalla.

  • Marjainen maku peittää voimakkuutta. Koostumukseltaan epämääräinen
  • Ulkoasussa miellyttävä idea, kaipaa tosin syvyyttä ja huolittelua
  • Hinta keskiverto, hintalaatusuhde heikko

Lidl: Energy Drink

Myös Lidlillä on tarjottavana oma energiajuomansa, jolla ei omalta osaltani kovinkaan suuria odotuksia ole. Olenko liian ennakkoluuloinen, vai onko surkean halpiskaman leimassa perää?












Maku

Maku muistutaa Spamia. Se on melko kitkerä, ja sitruunaisuuden voi havaita myös selkeästi.

Päämaku on hyvin tavanomainen. Ehkä he ajattelivat valmistaa melkein suorakopion muista energiajuomista välttyäkseen maullisilta katastrofeilta.

Koostumukseltaan tämä on litkua, sanalla en
tässä tarkoita kuvaamaan laatua. Suuhun jää limainen jälkimaku.

Sama kuin Rodeossa, tämä voi olla ihan roskaa, jos alat juomaan suoraan sen kaupasta ostettuasi. Laita siis kylmään, jos toivot saavasi edes jonkinlaisen makunautinnon.

Ei mitenkään erikoista, mutta siihen täytyy olla valmis, jos aikoo tämän ostaa. En myöskään usko, että se tulee kenellekään yllätyksenä.

Maullisesti tämä toimii "hätävarana", sillä se ei tarjoa suurta maullista nautintoa, ja niin moni päihittää tämän.

Toki juohan tämän aina alas, ei siinä mitään.

6.2 / 10

Hinta
Noh, varmaan jo tiedätte, että tämä on halpaa. Yhdelle 25cl:n tölkille kertyy hintaa vaivaiset 0,89€ = 3,6€/litra. Usko tai älä, hinta ei aivan päihitä Rodeota, jonka litrahinta on tosin vain hieman alhaisempi, 3,3€. Tosin Lidlin juomat on laitettu 25cl:n tölkkeihin, kun taas Rodeo on 33cl:n tölkeissä. Hinnat menevät siis periaatteessa tasan.
Hintalaatusuhteeltaan kallistuisin kuitenkin Rodeon puolelle.

Hintalaatusuhde muuten on tyydyttävä.
8.2 / 10

Ulkoasu
Ulkoasu antoi hieman perää maun aliarvioimiselle. Ja kappas, he ovat päättäneet antaa energiajuomansa nimeksi "Energy Drink".

Ulkoasussa on pyritty saamaan villi teema. Eniten minua huvittaa tiikerin alapuolella häämöttävä klisee teksti, "Energy for your soul".

Tölkin toinen puoli on muuten melko hyvä, mutta ainesselostusta ei voi käytännössä lukea, sillä sininen väri oranssilla taustalla häiritsee silmiä. Mutta harva niitä lukeekaan...
Oranssi ja sininen, muuten sopivat hyvin yhteen. Jos ei muuta, niin värit muodostavat ainakin jonkinaisen kokonaisuuden, joka on suuntaan jos toiseen, ihan hauska.

Pääosin pintaremontti tekisi hyvää. Sinisiä tekstejä oranssilla taustalla olisi voinut selkeyttää, ehkä vahvistaa jotenkin.

7.6 / 10

Lopputulos
Maullisesti ei oikein pääse yllättämään, sitruunainen ja kitkerä päämaku. Maun perusteella kallistuisin samankaltaisen Spamin puolelle ja hintalaatusuhteen perusteella valitsisin Rodeon. Tämän voi kuitenkin ostaa, jos satut poikkeamaan Lidlissä, etkä muita jaksa ruveta metsästämään.

  • Vetelää, ei tarjoa suurinta makunautintoa
  • Ulkoasussa yritettiin villiä teemaa, jota pitäisi viilata enemmän
  • Litrahinta samaa tasoa Rodeon kanssa, hintalaatusuhteeltaan kuitenkin häviää

Spam

Uusia energiajuomia riittää kaupan hyllyillä ja yksi niistä on hollantilainen Spam. Onko sillä jotain, jota muilla ei vielä ole ollut vai kannattaako juoma ensi kerralla jättää kaupan hyllylle?











Maku
Maku on hieman hapan tai kitkerä, sen lisäksi se on sitruunainen. Maku kuitenkin painottuu enemmän kitkeryyden puolelle. Sitruunaisuus jää sen sijaan vähemmälle, se on sellainen perus energiajuoman sitruunanmaku, ei siis kovin lähellä sitruunaa.

Juoma ei tarjoa maullisesti mitään kovin uutta tai mullistavaa, sitä peruskamaa, jota on ehkä hieman muutettu kitkerämpään suuntaan. Juomaa ei siis ole haluttu kovinkaan omaperäiseksi. On kuitenkin eri asia, onko se hyvää. Tämä juoma pääsee läpi, sillä itse pidän tällaisesta mausta energiajuomassa. Toivoin saavani ytyä, sitä sain.
Suosittelen tätä niille, jotka pitävät esim. Rodeosta, Batterysta tai jostan näiden kaltaisesta, voimakkaasta.

Ulkoasu
Itse pidän ulkoasusta. Musta sopii keltaisen kanssa, ja logon alue on tehty hyvin, mutta... kärpänen? Muuten siis hieno logon alue. Tahriintuneen näköinen teksti on hauska, ja tämä kulunut ulkonäkö jotenkin iskee.

Tämä tölkki on yksi kokonaisuus, suurimmaksi osaksi tekstien ja värien sommittelun ansiosta. Keltaiset reunat ylhäällä ja alhaalla ulottuvat myös taakse, ja yhdistävät myös toisen puolen. Tässä on ilme, ja omaperäinen sellainen.

Tämä puree juuri minuun, sillä olisin itse varmaankin käyttänyt näitä värejä, jos suunnittelisin tölkin. Siksi saatan arvostaa tätä tölkkiä enemmän kuin muut.

Hinta
Spamin hinta menee Rodeon ja Red Bullin väliin, melkeinpä juuri näiden keskelle. Hintaa tulee siis 1,10€/25cl = 4,4€/litra. Hinta vastaisi 33cl:n tölkkiä, joka maksaisi 1,45€. Voidaan siis sanoa, että tämä on melko edullista, ei kuitenkaan täysin budjettikamaa. Hinnasta on yllättävän vaikea sanoa, yltääkö tämä edulliselle tasolle, vai jääkö se normaalihintaan.

No, sen annan kaikkien itse päättää.

Lopputulos
Maku ei tarjoa kovinkaan paljon uutta, mutta hyvää se kuitenkin on. Ulkoasu on tyylikäs, ja värit sopivat hyvin. Hinta on miellyttävä, sillä taskusta löytyy melkein aina tuon verran. Ostaisin kyllä uudelleen.
  • Maku hieman kitkerä/hapan, sopii Batterysta tai Rodeosta pitäville
  • Ulkoasu muodostaa yhden kokonaisuuden, joka on itse asiassa hieno
  • Hinta keikkuu budjettikaman ja normaalihinnan välillä

Red Bull Light

Red Bullilla on myös vaihtoehtoinen light-versio energiajuomalleen. Onnistuivatko he myös tässä, vai olisiko heidän harkittava tämän myyntiä uudelleen?

Lightversioiden makuun lisätään joskus +1 riippuen siitä, kuinka onnistunut juoma on ilman sokeria. Toisin sanoen light-juoma saisi pisteen enemmän, kuin täysin samanlainen normaaliversio, joka maistuisi samalta.


Maku
Ensimmäisen kulauksen jälkeen aloin hahmottamaan juoman maun, mutta sitten se yhtäkkiä katosikin.

Tämä maistuu kovin makealta ...miltä? Sitä tässä jäin miettimään. Maku ei muistuta oikein mitään, mutta silti se on makeaa. Hmm... Keinotekoisuus maistaa ehkä vähän läpi, mutta uskoisin, että tämä on kovin tyypillistä sokerittomille energiajuomille.
Täytyy siis muistaa, että tämä on kuitenkin sokeriton versio.

Ulkoasu
Tuo Red Bullin pärstähän on ihan hieno, mutta värimuutos on ehkä aavistuksen verran haalea ja tylsä. Syynä on kenties tuo vaaleansininen (harmaansininen?) tausta ja alkuperäistä vaaleampi punainen logo. Mutta kuitenkin se on ihan ok, ja päällyosaan on tuo "läppä" värjätty taustan kanssa samanväriseksi.

Ainakin se tekee tehtävänsä, eli siitä tajuaa, että tämä niistä kahdesta on sokeritonta.

Hinta
Hinta pysyy samana alkuperäiseen Red Bulliin nähden, mutta hintalaatusuhde ei. Se tippui nyt pahemman kerran. Tosin tämä ei mitään poikkeusta asian suhteen tehnyt, sillä lähes kaikissa muissakin sokerittomissa versioissa hinta on sama kuin sokerillisessa versiossa, ja hintalaatusuhde romahtaa, tai ainakin laskee.

Hinta siis on 1,30€/25cl = 5,2€/litra. Parempi olisi esim. 1€/25cl

Lopputulos
Maku oli pieni pettymys, eikä ulkoasukaan oikein iske, mutta peruskamaa tämäkin on.. Hinta sama, mutta hintalaatusuhde, ei niin hyvä.
  • Maku tehty makeaksi, mutta se ei muistuta oikein mitään
  • Ulkoasu sitä samaa vanhaa Red Bullia
  • Hinta sama kuin ennen, joten sitä olisi voinut laskea

Red Bull

Tällä kertaa arvostelun uhrina on energiajuomien äiti, Red Bull, josta periaatteessa kaikki nykyiset energiajuomat ovat saaneet alkunsa. Ovatko nykyiset parannelleet Red Bullista paremman version vai pysyykö se edelleen taistossa mukana?









Maku

Keskivertojuomaan verrattuna, Red Bull on makeampaa eikä siinä ole kovinkaan paljon hiilihappoja (ainakaan maistamassani kappaleessa), nykyiset esim. halpisjuomat ovat ainakin aavistuksen verran voimakkaampia ja pistelevämpiä.
On vaikea sanoa, onko tässä nyt paljonkaan sitruunaa. Jos on, niin hyvin makea versio siitä.

Suuri kysymys sitten on, pysyykö tämä vieläkin tulokkaiden tahdissa?

Mielestäni, kyllä, mutta en nyt asettaisi sitä kaikkien muiden yläpuolellekaan. Juoma keikkuu siinä perustason ja vähän paremman välissä. Itse jäin kaipaamaan sitä ytyä ja voimakkuutta, mitä esim. Batteryssa on. Tämäkin on toki makuasia, mutta kun olen voimakkaampaa ja enemmän ytyä sisältävää tottunut juomaan, tarvitsisin tähän myös sitä lisää, toiset taas eivät.

Tämän haluaa kuitenkin aina juoda loppuun, sillä pienemmässä versiossa on vain tuo 250ml.

Ulkoasu
Mitä tuohon ulkonäköönkään nyt sanoisi, ihan hieno. Aika on toisaalta tehnyt siihen pienen pintaremontin kaipuun, toisaalta se on tehnyt mallista myös klassikon. Panttimerkintää ylhäällä ei ole vain sutattu nopeasti vaan sulautettu kokonaisuuteen. Sinipuna-yhdistelmä on ihan hyvä, pääasiassa tuossa logon ympärillä. Kaksi sinistä "tasoa" logon ympärillä ovat hienosti vinossa, sekä sen alla oleva teksti "Virkistää kehoa ja mieltä ..." (kuvassa) on tehty käänteiseksi sinisen ja alumiininvärin suhteen.

Hinta
Luulisi, että tämä olisi kovinkin halpaa, mutta tölkin hinta meneekin sinne peruslukemiin,
1,30€/25cl = 5,2€/litra. Samanlainen litrahinta olisi esim. 33cl:n tölkillä, joka maksaisi 1,70€. Eli ei kovin kallista, ei kovin halpaakaan. Hintalaatusuhteen voidaan sanoa olevan normaali.

Lopputulos
Se aito ja alkuperäinen Red Bull pitää puolensa kovan paikan edessä. Maku laimeahko ja makea, kaipaa mielestäni hieman lisää ytyä. Ei kuitenkaan välttämätöntä, kelpaahan se näinkin.
  • Laimeahko ja makea, joka ei kuitenkaan huono, ostaisin maun takia uudelleen
  • Ulkoasu toisinaan vaatimaton, toisinaan aika tehnyt siitä klassikon
  • Normaali hinta, ei kallis eikä myöskään halpa

Rodeo

Rodeo on Suomessa melko uusi tulokas, jonka vahvuutena voidaan sanoa olevan hinta. Tarjoaako Rodeo muutakin kuin pelkän halvan hinnan?













Maku
Makuhan on itse asiassa melko hyvä.
Maku on melko voimakas ja pistelevä, ei kuitenkaan yhtä lailla kuin esimerkiksi Battery. Laimeuden takia sitruunaisuus korostuu hieman enemmän kuin Batteryssa, jonka vahva maku piilottaa pääasiallisen sitruunaisuuden. Juomassa maistaa myös makeuden, joka antaa ns. "aidomman" sitruunanmaun. Ei yhtään huonoa halpiskamaksi. Tosin, jos sinulla ei ole rahan puutetta ja pidät voimakkaasta tai pistelevästä mausta, suosittelen ehkä jotain muuta.

Ainoa huono puoli on se, että Rodeon täytyy olla oikeasti kylmää, eikä yhtään sen lämpimämpää, ei edes viileää. Muuten se voisi olla pelkkää tiskivettä. Maista siis jääkylmänä, äläkä juo heti, jos olet ottanut sen kaupasta, vaan vie se kotiin jääkaappiin odottamaan makunautinnon ylläpitämiseksi.

Ulkoasu
Ulkoasu, no, ei ole kovin hieno. Tölkki ei herätä paljonkaan kiinnostusta, jos sen näkee kaupassa. Sitä katsoo budjettikamana, mikä on sääli.

Suurin osa tölkistä on sitä alumiininharmaata pintaa, jossa on päällä mustaa pikkutekstiä. Tuo "Pantti, Pant 0,15€" (kuvassa) menee hieman pärstäpuolen päälle. Mielestäni sen olisi voinut poistaa, ja jättää se toinen panttimerkintä taakse.

Pärstäpuoli on omalla tavallaan tyylikäs. Kunpa se vain olisi jatkunut koko tölkkiin, eikä vain logon alueelle.

Hinta
Tämä, jos mikä, on halpaa. Yksi tölkki maksaa suunnilleen sen 1,10€/33cl = 3,3€/litra.
Jopa Mad Croc joutuu alentumaan tämän rinnalla, tosiaan vain hieman. Jos ei muihun ole varaa, niin osta tämä. Hinnan takia juomalta ei oikein odota mitään, mutta hintalaatusuhde on erinomainen.

Lopputulos
Tässä melko hyvää saa halvalla. Toisin sanoen tämä on halpisjuomien eliittiä, tosin vain halpisjuomien. Ulkonäkö antaa kaupassa kuitenkin kielteisen vaikutelman.

  • Maku ei ole ihan parasta, mutta suosittelen, jos on rahasta pulaa
  • Ulkoasu vaatimaton
  • Hintalaatusuhde erinomainen, halvempaakin saa etsiä

Battery Heat

Alkuperäiseen Batteryyn on tällä kertaa laitettu erikoislisinä chiliä ja karpaloa. Onnistuuko Battery Heat täyttämään edeltäjänsä lailla odotukset omaperäisillä valinnoillaa, vai olisiko pitänyt keksiä jotain muuta?










Maku

Päämaku alkuperäiseen Batteryyn verrattuna on liian pieni.
Karpalo ja chili eivät ole kovinkaan suuressa osassa.

Karpalon maun huomaa juuri ja juuri, eikä se ole niinkään osuva valinta. Chilin puolestaan huomaa pistelevyytenä, ei suinkaan makuna. Pistelevyyskään ei oikein toimi, valitettavasti.

Heat ei ole edeltäjänsä tapaan yhtä voimakas, mikä haittaa kovasti. Laimeus rokottaa ehdottomasti pisteitä, sillä sellainenhan Batteryn pitää olla. Peruskamaksi tämä taisi nyt siirtyä.

Ulkoasu
Ulkonäkö on parantunut toisissa seikoissa, ja toisissa ei. Oranssit sävyt antavat hauskasti uuden ilmeen, varsinkin "+B" merkki (kuvassa) on hieno, samoin pienempi "33CL, 11.2 FL OZ"-teksti (kuvassa), joka lukee logon alapuolella.

Tölkin päällysosa on jätetty jotenkin huomoimatta. Lisää väriä on annettu, ja sitten yhdestä kohdasta otetaan värit pois. Toisinaan se on kuitenkin ihan hyvä, sillä harvat värit siihen sopisivatkaan.

Uusi ilme ei aivan yllä edeltäjänsä tasolle, mutta kelpaa kuitenkin. Täytyy kuitenkin lähteä siitä liikkeelle, että tämä on hyvin yhtäläinen Batteryn kanssa, ja Batteryhan oli hieno.

Hinta
Hinta pysyy samassa kuin alkuperäinen eli 2,30€/33cl = 7,0€/litra, mikä on iso virhe. Tästä en haluaisi maksaa uudestaan 2,30€, hintalaatusuhde ei ole lähellekään oikeaa. 2,30€ haluan maksaa vahvasta, oikeasta Batterysta. Hinnasta pitäisi ensin vähentää ne hyvät ominaisuudet, jotka tästä puuttuvat alkuperäiseen verrattuna.

Lopputulos
Kyllähän tätä juo, mutta aina jos voin ottaa normaalin Battery, otan sen. Hinta ei myöskään miellytä, vaan sitä olisi kannattanut laskea.
  • Melko mauton, jota pahentavat siihen oikeaan Batteryyn kuulumattomat lisäykset
  • Ulkoasu on melko hieno, ei aivan pääse alkuperäisen tasolle, mutta keskivertotölkin se päihittää
  • Hinta liian korkea laimeammasta versiosta

Battery












M
aku
Tässä, kuten kaikissa muissakin, on perimmältään sitruunainen maku. Se ei ole kuitenkaan aivan yhtä voimakkaasti esillä, mutta muilla tavoin maku on melko voimakas. Oikeastaan maku eroaa kaikista muista energiajuomista jotenkin, eikä sitä voi samanlaisena verrata mihinkään muuhun.

Täytyy myös huomata, että makuun ei kyllästy. Voit juoda tätä niin paljon kuin haluat, mikä on tosissaankin hieno saavutus, sillä moni energiajuoma ei siihen pysty. Tai.. Onkohan se niin hieno juttu?

Pyydän jokaista ostamaan Batteryn, laittamaan sen päiväksi jääkaappiin, ja juomaan, kun on jano. Sitten ymmärrät, mitä tarkoitan. Osta kolme, jos haluat katsoa, pystyykö Batterya juomaan monta kerralla.

9.6 / 10

Hinta
Mausta voi melkein antaa suoraan täydet pisteet, ja ulkonäkö kruunaa kaiken. Vai?
Hintaa tulee yhdelle tölkille noin 2,30€(/33cl) = 7,0€/litra, minkä takia Battery on luultavasti kallein markkinoilla oleva energiajuoma. Hintalaatusuhde ei ole siksi aivan paras, mutta vähintäänkin hyvä se on.

7.2 / 10


Ulkoasu
Ulkoasuunkin on panostettu. Monet varmaan tietävätkin, miltä näyttää Taka-Thaimaan 2 minuutissa suunniteltu tölkki. Musta ja kulta sopivat hyvin yhteen. Kaikki pienimmätkin tölkin osat, kuten "+B"-merkki ainesselostuksen kohdalla (kuvassa) sekä tekstien eri värit ja asettelut muodostavat yhdessä hienolta ja huolitellulta näyttävän kokonaisuuden. Yksi parhaista "+B"-merkin lisäksi on "BATTERY"-otsikko, jossa on tölkkiin sopiva fontti.
Vanhempaa mallia on parannettu oikeaan suuntaan. Lopputulos on loistava, ja se antaa tölkille ilmeen, jolla se erottuu muista ja on omaperäinen. Näitä lisää!

9.1 / 10



Lopputulos
  • Voimakas maku, joka on vähintäänkin kokeilemisen arvoinen
  • Selkeä, tyylikäs ulkoasu
  • Energiajuomista kallein